sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sisustusta, kampanjaa, photoshoppia ym.


Lisää sisustusoppia saatiin tamperelaiselta Hanna Niemelältä, joka on sisustuksen ammattilainen ja toimii oman yrityksen, Sisustus Hannan huone, lisäksi Sisustuskonttorissa, eli yhteistyössä useamman alan ammattilaisen kanssa.
Hannan kanssa vietimme viisi päivää ja aiheina olivat oman kodin sisustus, myymälätilan suunnittelu ja SketchUp. Oman kodin suunnittelussa piti pohtia sen nykyisiä hyviä ja huonoja puolia ja sitä, miten muokata kotia haluamaansa suuntaan. Kuvakollaasien ja selostusten avulla ne piti sitten esitellä luokalle. 
 Oman suunnittelun kohteena on kotimme, 1820-luvulla rakennetun, entisen ”kruunun puustellin” sali. Talossa on tehty mittavaa kunnostusta jo vuosien ajan, koskien niin sisä- kuin ulkopintojakin. Nyt olisi vuorossa talon isoin huone, sali/olohuone. Huoneen mitat ovat 7,7m x 6,5m, eli n.50 m2.
Tarkoitus on tehdä kunnostus perinteisiä työtapoja noudattaen, eli hirsiseiniin pinkopahvit ja paperitapetti, lautalattian ja katon maalaus pellavaöljymaalilla. Vanha tiiliuuni puretaan ja tilalle yritetään löytää kaakeliuuni. Ikkunoiden entisöinti on juuri työn alla.
Tapettimalleissa viehättää niin empire, renessanssi kuin jugend- tyylit ja värisävynä sininen. Huoneen korkeuserot ja tietty vinous vanhoissa seinissä rajoittaa tapettimallin valintaa, eli tarkkaan kohdistettavaa tai suoraviivaista mallia ei voi ajatella.
Lattiaan voisi maalata reunoja kiertävän ”kaistaleen” eri värillä kuin muu lattia.
Hannalta sai hyviä vinkkejä niin tapettivalmistajista, tilan muunneltavuudesta kuin eri alan yrityksistäkin.
Myymäläsuunnittelun myötä tuli ajateltua myös mahdollista omaa "puotia"... piti luonnostella pohjakuva ja miettiä, kuinka myymälässä toteutuu seuraavat seikat; 
-tilan jako, valaistus, värit, pintamateriaalit, kiinto- ja irtokalusteet, tekstiilit, opasteet ja näyteikkuna.
SketchUpin avulla sai suunniteltua huonetilan "oikean näköiseksi". Kun mittasuhteet sai todellisiksi ja kalusteet paikoilleen (joka oli välillä aikas vaikeeta..) oli näkymä yllättävän hyvä. Tämä ilmainen sovellus onkin aika koukuttava, vaikkakin on melko hidas, jos ei koneessa ole poweria..

perjantai 13. marraskuuta 2015

Kotisivut, some, exel...

Tietotekniikan tunneilla on käyty läpi kotisivujen merkitystä yritykselle.
 Minkälaiset ovat hyvät kotisivut ja mitä eroa on kotisivulla ja esim. facebook-sivulla? Miten niitä käytetään ja kuinka usein päivitetään, että saisimme ajantasaista tietoa esim. liikkeen aukioloajoista tai tuotevalikoimista. Kotisivujen rooli yksipuolisena tiedotuskanavana on väistymässä ja usein sivut liittyvät luontevasti sosiaaliseen mediaan, someen, jossa korostuu vuorovaikutus.
Omaa osaamista voi tuoda esiin monella eri kanavalla näiden lisäksi, kuten LinkedIn, Pinterest, Instagram ja Twitter. Sosiaalisen median hyödyt pienyritykselle ovat mm.
- tuo näkyvyyttä
-tehostaa markkinointia
-ajankohtaisen tiedon jakaminen
-verkostoituminen
-voidaan kohdentaa tietyille ihmisille/ryhmille
Somesta siirryttiin taulukkolaskentaan, jota olikin syytä kerrata ja päivittää tietoja. Monien harjoitusten jälkeen taas testattiin osaamista Tieken testillä..läpi meni. Tällä hetkellä on talousmatematiikan vuoro, eli prosentteja, alveja ja katetuottolaskentaa. Matikka ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, joten on ollut hyvä näitäkin asioita kertailla. Kannattavuus, kustannuslaskenta,
tunnusluvut, hinnoittelu...huh, huh. Onneksi on niin kärsivällinen, hyvä opettaja!
Taas on pitkä aika edellisestä blogipäivityksestä, joten palataanpa hiukka ajassa taaksepäin..
Syksyn aikana on siis ollut perspektiivipiirtämistä ja messuasiaa Niinan tunneilla. Piirtäminen on joskus ollut lempiaiheitani koulussa, mutta nyt tuntuu siltä, että se on varmaan ollut edellisessä elämässäni.. Perspektiivihän on geometrinen tapa esittää kolmiulotteinen asia säännönmukaisesti kaksiulotteisella medialla, kuten piirustuksena. Ja kun perspektiiviä lähdetään piirtämään, haetaan horisontista pakopiste, joka on piste, jossa vinot viivat, eli katsojasta poispäin menevät viivat yhtyvät.
Pakopistettä haettiin valmiista kuvista ja sitten kokeiltiin piirtämistä maisemakuvaa ja seuraavaksi koulun käytävää.. siis yhteen piirrokseen meni koko päivä! mutta oppia tämäkin ja lopulta ihan mielenkiintoista.

Seuraavaksi Niinan tunneilla mentiinkin messujen maailmaan;
-miksi mennä messuille?
-millainen on hyvä messuosasto?
-messujen vahvuudet ja tavoitteet
-budjetti ja aikataulu
-messumarkkinoinnin ja -henkilöstön suunnittelu
-messujen jälkihoito
Aiheesta saimme tuhdin tietopaketin ja lopuksi tehtävän suunnitella messuosasto tulevan kevään Formamessuille. Forma on sisustusalan sisäänostajille suunnattu tapahtuma. Tehtävään arvottiin yritys, kenelle osasto suunniteltiin ja minulle osui Sirpa Luukkonen, Huittislainen keramiikkataiteilija..
Osastoahan ei oikeasti toteuteta, mutta tehtävässä jouduttiin piirtämään osasto annetun mitan mukaisesti, mittakaavassa päältä ja edestä (tai perspektiivissä, niin kuin itse tein), suunniteltiin osaston sisustus, valaistus ja budjetti. Myös henkilöstön pukeutumista piti miettiä ja valitsin asuiksi pellava/ puuvilla-asuja, jotka mielestäni sopivat yrityksen imagoon luonnonmateriaalina.  Lopuksi teimme työstä "blanssin", eli kuvakoosteen, johon sisällytettiin tietoa yrityksestä, kuvia ja piirrokset.

Suunnittelua on syksyyn mahtunut paljon. On tehty kuvakollaaseja värimallien mukaan, suunniteltu määrätty huone, oman kodin sisustusta ja viimeksi myymälätilan suunnittelu. Ja ennen kaikkea koko luokan haasteeksi tuli somistaa koulun aulatila ja vitriini Huittisten yrittäjien vuosijuhlaan!
Työ tuli meille täysin sattumalta. Olimme nimittäin asettelemassa aulan vitriiniin omia kuvakollaasiamme, kun yrittäjien puheenjohtaja Jari Nikkanen käveli ohitse. Hän palasi kohta takaisin ja esitti asiansa meille, eli olisiko mahdollista, että koristelisimme koulun aulan heidän gaalaansa. Haettiin opettaja paikalle ja siitä asia rullasi eteenpäin. Myöhemmin saimme vielä tarkennusta juhlan kulkuun, toiveisiin ja budjettiin, joka oli 150e!.. No, onneksi saatiin koululta materiaaliksi valkoista kangasta monta kymmentä metriä, joten rahat riitti kaikkeen muuhun materiaaliin, kuten koristepaperiin, riisipaperipalloihin, patterivaloihin, verhotarvikkeisiin ja spraymaaliin. Aikaa meillä oli kaksi päivää silittää kankaat, nitoa kankaat seinille, laskostella paperikoristeet, ripustaa riisipaperipallot kattoon ledvaloineen, ommella ja ripustaa vitriinin verho, spreiata koivunoksat ja ripustaa ne vitriinin kattoon siiman avulla, koristeiden kiinnitykset, ym.
Kristiina ja Tuija tuumaustauolla
Vitriini valmiina
Olimme tyytyväisiä lopputulokseen, vaikkakin jäi näkemättä juhlan valaistus, joka toi tilaan oikean tunnelman.












perjantai 25. syyskuuta 2015

Opiskelua

Näin on taas päästy opiskelun pariin..jo neljä viikkoa takana ja tässä palauttelen mieliin, mitä on käsitelty,
Markkinointiin lopeteltiin ennen lomaa ja siitä jatkettiin loman jälkeenkin. Kestävää kehitystä, somea, segmentointia, perspektiivipiirtämistä, sisustussuunnittelua ja messuasiaa...siinä aiheet pääpiirteittäin. Työturvallisuuskorttikin tuli suoritettua 8 tunnin opiskelulla, joka sisälsi testin.
Ensin markkinoinnista ja siitä, mitä se on;
Markkinointi on tapa ajatella ja toteuttaa liiketoimintaa, ajattelusta tulee toiminta, toiminnasta tulevat tulokset!
Se on asiakaspalvelua, mainontaa, kanta-asiakkustoimintaa, tapahtumat, esittelyt, messut, asiakasillat, yrityskuvaa, myyntityötä, sponsorit, visuaalista markkinointia...
Miksi esim. Coca Cola on maailman tunnetuin virvoitusjuoma ja arvostetuin brändi? miksi Nokia on ollut maailman myydyin kännykkä ja viidenneksi arvostetuin brändi? Siihen on tarvittu oikeanlaista markkinointiosaamista.
Markkinoinnin 4P + 3P (markkinointimix) käytiin taas läpi;
-PRODUCT - TUOTE
-PRICE - HINTA
-PLACE - PAIKKA
-PROMOTION - MYYNNIN EDISTÄMINEN
-PEOPLE - IHMISET
-PROCESS - TOIMINTA
-PHYSICAL EVIDENCE - FYYSINEN YMPÄRISTÖ

Markkinointiviestinnän muotoja; - mainonta ( media-, verkko-, näyteikkuna-, myymälämainonta)
                                                      -myynninedistäminen (messut, näyttelyt, promootiot ja     tapahtumamarkkinointi)
                                                      -suhde- ja tiedotustoiminta
                                                      -henkilökohtainen myyntityö ja asiakaspalvelu

Kestävästä kehityksestä tuli esiin paljon asiaa, mitä ei aina tule ajatelleeksi jokapäiväisessä elämässä, vaikka se kuuluu jokaisen jokapäiväiseen elämiseen..
Kestävä kehitys voidaan jakaa ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen/ kulttuuriseen kehitykseen.
Käsitteeseen tutustuin jonkin verran edellisessä työpaikassani Nansogroupissa, jossa tehtiin vastuullisuuslupauksia koskien mm. tekstiilien tuoteturvallisuutta, ympäristöystävällisiä raaka-aineita, uusiutuvia energiaraaka-aineita ja yhtiön sosiaalisen vastuullisuuden kehittämistä.
Nyt asiaa tuli palautettua mieleen laajemminkin.
Kestävä kehityksen tulee olla sellaista, johon jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoilla;
-VÄHENNÄ
-KÄYTÄ UUDELLEEN
-KIERRÄTÄ

Faktoja asiasta; maailman tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat on tullut käytetyksi jo 13. elokuuta!
-eli tarvitaan 1,5 vuotta tuottamaan se määrä uusiutuvia luonnonvaroja, mitä käytetään/tuhotaan vuodessa.
-yli miljardi ihmistä ilman puhdasta vettä, joka päivä yli 5000 lasta kuolee tämän seurauksena..
Karua todellisuutta siis.
Mitä haasteita se luo kaupan alalle? Yhteensovittaminen talouskasvun kanssa, liiketilojen keskittyminen ja kasvu, kuljetukset, päästöt, pakkaukset, energian kulutus, toimeentulo tuottajalle, "Reilu kauppa"- hinta?
Eri tuotteissa ja yhteyksissä esiintyviä merkkejä ja tunnuksia mentiin läpi yli kaksikymmentä, joista tässä niistä meille tutuinpia:







torstai 17. syyskuuta 2015

Lisää työharjoittelua


Ensimmäisten työharjoitteluviikkojen jälkeen alkoi kauan odotettu kesäloma..siis mikä kesä-?
No, lomaahan se oli koulusta ja osittain työstäkin, satoi tai paistoi!
Ne päivät, mitä lomallani tein, "vaihdettiin " työharjoitteluksi, jotta sain pitää lomaa vielä elokuullakin yhden viikon.
Heinäkuussa aloiteltiin pikkuhiljaa alennusmyyntiä, koskien kesävaatteita ja siinä olikin tekemistä, kun tuotteita hinnoiteltiin ja sijoiteltiin uudelleen. Viileän kesän vuoksi shortsit, hellemekot ym. eivät menneet odotetusti kaupaksi, joten tavaraa oli melko paljon..ikävä kyllä!
Ale-myynnit tietysti sai väkeä liikkeelle, joten päivät olivat välillä hyvinkin vilkkaita. Lisäksi tein tarvittavat korjausompelut, kuten housujen lyhennykset.
Elokuussa jo alkoi tulla syksyn uutuuksia, joita sain kirjata koneelle ja hinnoitella. Tuija ja Jenni olivat tässä opastamassa. Nämähän on niitä asioita, joita myyjän tulee osata..
Pääsin seuraamaan myös edustajien työtä heidän esitellessään uusia mallistojaan esim. huiveja tai miesten solmioita. Totesin, että melko haasteellinen työ tuokin myyntityö... Ajaa satoja kilometrejä asiakkaiden luo, kantaa tavarat esille, neuvotella tilauksista, vastassa ties minkälainen asiakas, kiireesti seuraavan luo ja mikä tärkeintä, saada myyntiä aikaiseksi..

Uusien tuotteiden vastaanottoa, purkamista, hinnoittelua ja paikalleen laittoa oli siis melko paljon.
Nuket puettiin useampaan kertaan ja esillepanoja uusittiin sitä mukaa, kun tuli uutta tavaraa.
Näyteikkunoihin vaihdettiin syksyisempää ilmettä, mutta myymälässä pääpaino oli edelleen ale-myynnissä. Koulujen aloitus ja elokuun lämpimät ilmat sai taas ihmiset liikkeelle ja nyt jo ajateltiin seuraavaakin kesää, kun saatiin vaatetta puoleen hintaan.
Sain osallistua näyteikkunan somistukseen Jennin valvovan silmän alla ja hän otti nuken pukemisestani videoklippejä. Nauruksihan se meni, kun en saanut ensin millään miesnuken kättä paikalleen.. mutta hyviä neuvoja sain Jenniltä. Esim. että nuken alaosa kannattaa kääntää ylösalaisin lattialle, kun pukee housut jalkaan.. Lisää huvitti se, kun omaa somistustani tein, niin ajattelin, että siihen sopisi nyt "kouluteeman" mukaan kirjoja ja miehelle vielä laukku olalle..
Kun sitten kävin katsomassa Jennin tekemiä ikkunoita, niin niissäpä oli jo laitettu kirjoja ja olkalaukkuja..:) mutta niillä mentiin, paitsi jätin laukun pois ja lisäsin seinälle kellon ja "pöydälle" jalkalampun ja kahvimukin kirjojen viereen. Sitten kunnostin nukkien käsiä, koska niistä oli päässyt maalit rapisemaan. Hioin ensin pohjaa tasaisemmaksi ja sitten vaan uutta maalia pintaan.
Itsenäisesti sain tehdä takaikkunaan uuden somistuksen eli aiemmin Piritan kanssa tekemämme keittiöikkuna sai nyt uuden ilmeen. Aiemmin olin jo teipannut ruskeasta pakettipaperista ikkunaan pyöreän "kehyksen", kuten muissakin ikkunoissa oli Jennin tekemänä.
 Mielessäni oli siis arkeen paluu, eli kouluun/töihin lähtö ja aamiaishetki..
Taas hain ison kellon seinälle, joka ilmentää, että sen mukaan se arki sujuu. Lisäksi naputtelin seinälle hyllyn. Seinän edustalle, eli pöydälle katoin aamiaiskattauksen mm. Iittalan Taika-ja Teema-astioista ja Metkatuotteen purkeista.
Pohjalle laitoin mustan kuitukankaan, jonka päälle tabletit. Astiat asettelin ensin ns.kattaukseksi, mutta se näytti liian lattealta, matalalta. Laitoin sitten astioita päällekkäin saadakseni ne vähän "kohoamaan" alustasta. Hyllyn koukkuihin ripustin Luhdan Aalto-pyyhkeet saadakseni tietyt värit esiin ja "kolmion". Heidin vinkistä ripustin vielä aterimia naruun roikkumaan ja näin saatiin ripaus keltaistakin väriä. Peltiset kyltit laitoin piristykseksi tyhjälle seinälle ja hyllyn päälle.
Edellisestä somistuksesta jätin ikkunaan verhon ja kattolampun. Lisäksi vielä Essential-paperipussi, johon päivän lehdet ja hinnasto (josta unohdin näköjään Metkatuotteiden hinnat..!) paikoilleen, niin esillepano oli valmis. Saamani palaute oli hyvää ja kehittävää.
Työharjoittelu toi lisää varmuutta omaan työskentelyyni, koska nyt oli riittävästi aikaa tutustua tuotteisiin, asiakkaisiin ja "talon tapoihin". Itse olisi pitänyt olla vielä aktiivisempi ja vaatia enemmän myös ohjausta tiettyihin asioihin, kuten esim. tilausten tekemiseen.




maanantai 22. kesäkuuta 2015

Työharjoittelua

Ensimmäisen työharjoittelujaksoni suoritan Huittisten Satulinnassa, omassa työpaikassani, jossa olen ollut osa-aikaisena yli seitsemän kuukautta. Paikka ja työkaverit ovat siis tuttuja, mutta se, miten minuun suhtaudutaan työharjoittelijana, jännitti hieman.
Nyt on harjoittelua jo kaksi viikkoa takana ja kolmaskin alkanut. Samaan aikaan kanssani on harjoittelussa toinenkin "Saskylainen", visualistiopiskelija Pirita, jonka kanssa olemme tehneet somistuksia, tuoteryhmien siirtoja ja paketointiharjoituksia. Tai paremminkin olen ollut Piritan apuna, kun on ollut aikaa, koska tärkeintä on palvella asiakkaat ja myydä.



Ensimmäisen somistuksen teimme pääsisäänkäynnin tuulikaappiin, koska siinä on hyvä tila tuoda tuotteita esille. Ajatuksena oli tuoda esille Luhdan puuvillapeittoja, jotka sopisivat vaikka piknikille, tai torkkupeitoksi puutarhakeinuun. Saimme käyttöömme eräänlaiset tikkaat, johon peitteet ripustettiin ja lisäksi valopalloja. Korin päälle aseteltiin peltinen vati kynttilöineen, mutta kynttilät jouduttiin poistamaan, koska ne pehmenee auringossa.  Tämä onkin ajateltava aina esillepanoja mietittäessä, ettei tulisi turhaa hävikkiä haalistumien tms vuoksi.Vielä ripustettiin tyyliin sopiva seinäkello, pari lyhtyä
lattialle ja taustaksi sopiva taulu, niin esillepano oli valmis. Pirita laittoi hinnat esille sopivaan kehykseen.
Ensimmäinen viikko oli melko rauhallinen, joten saimme aloittaa toisen ikkunan teon, tällä kertaa takapihan puolelle. Näin juhannuksen alla tuli mieleen saunateema. Siihen kokosimme aiheeseen sopivaa tavaraa, kuten saunaharjoja, -tyynyjä, -pyyhkeitä yms. Pirita siivosi tilan ja kantoi valitsemamme tavarat esille.  Pitkänomainen penkki ja puinen tuoli sopivat hyvin tilaan, mutta taustalle kaivattiin jotain ja se jotain oli Heidin ehdottama lautatapetti. (Heidi on liikkeen omistaja) Tapettia oli vain yksi pätkä, mutta se riittikin. Lisäksi kattoon ripustettiin kolme vihreää koristepalloa, jotka täydensivät värinä kulkevan vihreän.
Toisella viikolla teimme takapihan toisen ikkunan ja se oli keittiöaiheinen. Idea lähti siitä, kun mietittiin, voisiko Satulinnan 10v. synttäreihin painettua kangasta käyttää jotenkin ja luvan saatuamme, ompelin ikkunaan verhokapan. Siihen sopi täydellisesti keltainen kattolamppu, joka ripustettiin verhotankoon. Taustaseinää piti vähän fiksailla samalla tapetilla, mitä siinä jo oli ja sen jälkeen taas keräämään sopivia tavaroita. Varastosta löytyi Tuijan vinkistä vanha radio, jonka päälle aseteltiin lasilyhty ja siihen kaitaliinoja rullalle. Emaliastiat, aterimet, patalaput ja peltiset tarjottimet löysivät paikkansa, kuin myös puiset teepussilokerikot, joista yhteen tein hinnaston näkymään lasikannen läpi. Jenniltä, liikkeen visualistilta, saimme opastusta tavaroiden asettelusta ja lopulta Heidiltä myös palautetta. Tiivistä, tiivistä, tiivistä! Sen kun muistaisi. Lisäksi poistimme liinat ja osan patalapuista, etteivät suotta mene pilalle auringossa.
Myymälätyöskentelyyn kuuluu  myös yleisestä siisteydestä huolehtiminen, eli imurointi, pölyjen pyyhkiminen, ikkunoiden puhdistus ja vaatteiden järjestely asiakkaiden jäljiltä.
Saimme Heidiltä myös oppia kauniiden pakettien teosta ja teimmekin muutamia valmiita paketteja esim. mökkituliaisiksi. Paketin piti olla houkutteleva, siisti ja sopivan hintainen, että se herättää asiakkaan kiinnostuksen. Myös nauhojen väreillä vaikutetaan siihen, sopiiko lahja paremmin tytölle vai pojalle, naiselle vai miehelle.
Myynnin lisäksi olen osallistunut myös vaatteiden korjaukseen, kuten lahkeiden tai hihojen lyhennykseen. Miesten puvun housut on ommeltava käsin. Pääsin tutustumaan myös höyrytyslaitteeseen, jolla sai todella kätevästi höyrytettyä miesten paidat sileiksi. Sellaisen laitteen haluaisin kotiinkin!


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Näyteikkunat


Homma lähti siis alkuun tutustumiskäynnillä liikkeessä. Omistaja Kati oli hyvin myötämielinen ja lupasi meille vapaat kädet ikkunoiden somistukseen. Toki toivomuksena oli, että esille tulee uutuustuotteita ja mielellään juhlavampaa näin kevään ja kesän juhlien aikaan.
Ajatuksenamme oli tuoda avoimeen näyteikkunatilaan ilmettä ja kolmiulotteisuutta tapettikaistaleilla niiden edullisuuden ja "helppouden" vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut kankaiset paneliverhot. Tuija kävi heti intoa puhkuen paikallisen rautakaupan valikoimia katsomassa ja myöhemmin menimme yhdessä tekemään valinnan, kesään sopivan koivutapetin.
Lisäksi haimme paketointipaperia, josta askartelimme "pliseerattuja pyörylöitä" ikkunan koristeeksi. Tämä toteutettiin idean keksineen Tuijan ohjauksella hänen kauniissa kodissaan. Kivaa, vaikkakin kärsivällisyyttä koettelevaa puuhaa... viimeisen pyörylän taittelin vielä somistusaamuna.
Mukaan Jarin pätkimät ja poraamat puurimat, rulla rautalankaa ja pihdit ja menoksi. Aloitimme aamun 8.30, kuin kouluaamuna ikään. Tuijalla oli mukanaan vasara, nitoja, ohutta rautalankaa, rullamitta ja sakset siltä varalta jos paikalta ei löydy.
Kati oli jo pessyt edellispäivänä ikkunat ulkoapäin ja alkoikin nyt sisäpuolen pesun säästäen hurjasti meidän aikaamme. Me valitsimme jo edelliskäynnillä pääpiirteittäin asut nukeille, mutta teimme vielä muutoksia, kuten pukumiehelle pitkähihaisen kauluspaidan lyhythihaisen sijaan. Tuija ryhtyi silityspuuhiin ja minä pätkin ikkunaan tulevat tapettikaistaleet 4x215cm. Ensin ajatus oli laittaa tapetti ripoihin siten, että se näkyisi molemmin puolin, mutta päädyttiin yksinkertaiseen, että saisimme rullasta useamman "panelin". Siispä tilaamaan lisää ripoja..
Kun vaatteet oli silitetty, alkoi pukeminen. Ensimmäinen pariskunta puettiin hiukan rennommin, eli miehelle valkoinen kauluspaita, vihreä kravatti ja puvun liivi. Housuiksi valittiin tummat siistit farkut. Daami puettiin pitkään, vihreäsävyiseen olkainmekkoon ja mustaan boleroon, kaulaan moninkertaiset helmet. Toinen pari olikin menossa juhlavampaan tilaisuuteen, joten miehelle tumma puku, valkoinen kauluspaita ja pinkin sävyinen kravatti. Daamille puettiin musta jakku ja housut, pinkki pusero ja kaulaan pitkäketjuinen koru. Vielä oli yksi naisnukke pukematta ja sille valittiin mustavalkoinen nuorekas mekko. Miehille jätettiin jalkaan mustat sukat, mutta naiset jäivät ilman, kun sukkia ei ollut varastossa...tämä oli omistajan toive,että miehillä pitää olla sukat, samoin kuin nukkien peruukit piti laittaa päihin, vaikka itse olisimme jättäneet ne pois.
 Miehiä pukiessa tuli huomattua, että koko olisi pitänyt tarkistaa, sillä toinen olikin riskimpi, kuin toinen ja sitten vaan riisuttiin ja puettiin.. ja sekin tuli huomattua, että ne kädet on laitettava miehille ennen paidan napittamista ja kravatin laittoa ja puvun takki siinä samalla! No, onneksi tuli harjoiteltua kravatin solmun tekoa aiemmin Eurassa, kun opiskeltiin stailausta.
Seuraavaksi olikin tapettipanelien vuoro, eli paukutimme rivat nitojalla tapettien päihin ja yläpäähän rautalangat ripustusta varten. Suunnilleen tässä vaiheessa Minna-ope tuli jo toisen kerran käymään ja kertoi, että Satulinnassa onkin käytössä samaa tapettia!! Mikä harmillinen sattuma, mutta Katia ei asia haitannut, joten ryhdyimme ripustamaan tapetteja ja koristeita sopiviin ryhmiin.
Katon rajassa oli verhokisko, jonka ympärille saimme kiinnitettyä rautalangat. Kyllä siinä käytiin moneen kertaan liikkeen ulkopuolella tarkistamassa etäisyyksiä ja nukkien asentoja. Paneleita tuli lopulta kolme ja pyörylöitä kahdeksan. Yksin olevan nuken viereen penkille aseteltiin Minnan vinkistä väreihin sopivia huiveja ja t-paitoja. Aika loppui kesken, joten Tuija lupautui tekemään kotona hinnastot ikkunalle; kaksi kehystä pienelle pöydälle ja yksi lappu kiinnitettäväksi penkkiin.
 Päivä oli työntäyteinen ja haastava mutta mielenkiintoinen.





torstai 21. toukokuuta 2015

Somistusta tiedossa


Nyt päästään "tositoimiin" näyteikkunasomistuksen parissa, eli Minna hommasi meille paikat liikkeisiin, mihin menisimme tekemään näyteikkunan somistuksen. Tänään kävimme läpi asioita, mitä somistuksessa on otettava huomioon, eli mitkä on tavoitteet suunnittelussa, tilan käyttö, ideointi, somistusrekvisiitta ja ennen kaikkea näyteikkunan toteutus! 

 Mitä tarkoittaa kolmio sommittelussa? Sommittelemalla elementit kolmion muotoon, saat toimivan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden. Sen avulla saadaan ryhmittelyyn diakonaalinen linja, joka ohjaa katsetta. Kunpa tämänkin nyt muistaisi ottaa huomioon ja optisen keskipisteen! 

Ensinhän tehdään työjärjestys; - kerätään ikkunaan tulevat tuotteet, vaatteet silitetään, puretaan edellinen somistus ja viedään ne paikoilleen. Puhdistetaan ikkunan pohjatila, poistetaan niitit, teipit yms. ja pestään ikkunat. Vaihdetaan palaneet lamput. Ripustetaan mahdollinen mainosmateriaali ja laitetaan mahd. korokkeet ja nuket paikoilleen. Silitetyistä vaatteista poistetaan hälyttimet ja hintalaput. Puetaan nuket, asusteet ja mahdolliset ristiinmarkkinointituotteet, eli tuotteet, jotka jollain tavalla liittyvät esille laitettaviin päätuotteisiin. Nuket ryhmitellään paikoilleen mielellään parittomiin ryhmiin ja mieluummin vasempaan reunaan. Tehdään hintalaput, joihin merkitään tuotteiden hinnat alakkain alkaen ylimpänä olevasta tuotteesta. Tämä hinnasto asetetaan yleensä ryhmän oikeaan reunaan. Sitten vielä valojen suuntaus,  viimeistely ja loppusiivous. 

Nyt lähdetään Tuijan kanssa tutustumaan meidän ensi viikon somistuskohteeseen,  Maria Juhaniin. 

 


 


maanantai 4. toukokuuta 2015

Päivitystä

Kylläpä aika rientää..! Kyllä se vaan on niin, että en malta istua koneen äärellä, kun pihatyöt kutsuu..vaikka luonto on vasta heräilemässä, on niin hienoa seurata silmujen turpoamista, pientäkin viherrystä tai punerrusta mullan pinnalla. Nythän jo krookukset ovat kukkineet, ensimmäiset narsissit ovat parhaassa loistossa ja tulppaanit nupullaan.On hauska huomata myös, kuinka edellisen syksyn istutukset näyttää elonmerkkejä, joten saan kokea onnistumisen tunteitakin tässä tunteiden myllerryksessä!
  Paljon on siis jo tapahtunut luonnossa, mutta myös opiskelun saralla
.Oli pakko lukaista opiskelukavereiden blogeja, että saa palautettua mieliin, mitä tässä on kuukauden sisällä opiskeltu.. ;)
Asiakaspalvelussa on käsitelty mm.myyntitekniikoita, joita ovat myyntisuuntaiset ja asiakassuuntaiset tekniikat. Myyntisuuntaisessa asiakassopeutus, soittorasiatekniikka, painonappitekniikka ja AIDA= Attention, Interest, Desire, Action.
Asiakassuuntaisessa tuotesopeutusta ja ongelmanratkaisutekniikkaa. GRID- as.palvelu ja myyjätyypit katsottiin asteikolla, eli oletko "ota tai jätä"-myyjä, tyrkyttävä, humaani, myyntikeskeinen vai ratkaisujen myyjä.
Ostokäyttäytyminen ja siihen vaikuttavat tekijät oli aihe, josta tekstiä tuli neljä sivua..
Presentaation, eli esittelyn ja esiintymisen harjoittelua tehtiin pareittain ja aiheina oli brändit, imago, sanaton viestintä sekä pop up, josta tein esittelyn Petrin kanssa. Aihe oli itselleni melko tuntematon, mutta Petrille tuttu varsinkin ravintolamaailmasta. Esitys tehtiin Power Pointilla.
Asiakas- ja ihmistyyppejä, palvelurooleja ym. mielenkiintoista. ks. Thomas International!
Somistuksen puolella ollaan päästy piirtämään ja tekstaamaan ja SOMISTAMAAN!
Piirtämiseen tarvitaan värikyniä, liituja ja ohuita tusseja, joten niitä sitten hankittiin kumin, terottimen, viivainten ym lisäksi.
Ensimmäiset piirtämiset olivat luonnoksia, eli skissejä edestä ja päältä. Elikkä opettaja Niina oli asetellut pöydälle servettipaketteja, lasisia tuikkukuppeja, puutarjottimen ja huoparullan. Lisäksi taustalle, seinälle oli as. patalappu.. ja ei kun piirtämään. A4, johon piirrettiin reunukset, eli marginaalit, oikeaan alakulmaan nimiö, eli "lokerikko",josta kävi ilmi työn nimi, mikä piirros esim. luonnos edestä, työn tilaaja, piirtäjän nimi ja allekirjoitus sekä pvä.Myöhemmin opeteltiin mittakaavapiirtämistä ja siihen tehtiinkin asetelma itse pareittain..Haastavaa mutta hauskaa!

Mutta vielä hauskempaa oli itse somistaminen käytännössä! Ensin teimme somistuksesta luonnospiirroksen, aiheena äitienpäivä. Se oli siis minulla ja parillani Tuijalla aiheena, kun muilla oli omat aiheensa. Luonnosta lähdettiin sitten toteuttamaan Euraan, missä on siihen sopivat tilat ja tarvikkeet. Päivä oli niin hauska, että tuskin maltoimme taukoa pitää. Ensin kannoimme tavaramme sisälle, siivosimme loosit ja aloimme etsimään lisää rekvisiittaa aiheeseemme. Onneksi suurin osa tavaroista oli omia, koska ei ollut varmaa, mitä paikan päältä löytyy..Sopivaa taustakangasta ei löytynyt, joten nappasimme ikkunasta verhon ja pinkki tyyny saatiin, kun oli pakko saada, jätesäkistä pilkistäneestä kankaasta ja Tuijahan sen näppäränä ompeli.
Loosin pohjalle vihreä paperi ja valaistus kuntoon, niin alkoi olla valmista. Meitä oli kolme paria ja Heleni yksin tekemässä ja voin kertoa hämmästyneeni töiden tasosta..todella hyviä! Kun teimme arvosteluja toistemme töistä, oli vaikeaa keksiä kehittettävää. Katsotaanpa mitä seuraavaksi saamme aikaan.. :)
Tekstaaminen oli myös oma juttunsa, eli koko päivän väänsimme kirjaimia ja numeroita ym koukeroita tussi nyrkissä tai tekstausterällä taiteillen. Mainostekstaus, työskentelyolosuhteet, käsin tuotettavat tekstit,sommittelut ja tekstityyppivalinnat olivat aiheen otsikoita. Olo oli välillä kuin alakoululaisella, joka opettelee kirjoittamaan, huh huh! Vappu ja pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen.. :)
Huhtikuun muita aiheita oli mm. valot ja valaistus, josta meille piti päivän Huittisista kotoisin oleva, Kiasmateatterin valaistusmestarina toimiva Jani Matti Salo. Alan huippuammattilainen kiertää Euroopassa tekemässä valosuunnitelmia ja onkin palkittu v. 2014 Valosäde-palkinnolla, joka on Suomen valo-ja äänisuunnittelijoiden liiton myöntämä tunnustus. Mielenkiintoista huomata, kuinka paljon valoilla voi vaikuttaa tai sen puutteella..



Hätäensiapukurssi tuli päivitettyä ja asiakaspalveluturvallisuuteen perehdyimme kuunnellen asiantuntijan kokemuksia vartijana ja poliisina. Saimme oppia myös kuinka irrottautua kiinni käyvästä tyypistä tai kuinka olla tarpeeksi vakuuttava, kun pyritään estämään lähestyminen.
Tulevaa somistuskertaa, yrityskäyntejä ym. kivaa innolla odottaen seuraavaan kertaan.




keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Tässähän on lähes pari viikkoa kulunut ilman blogipäivitystä, kun on ollut niin paljon muuta tekemistä. Etätehtävien ja tietokoneen A-ajokortin testeihin valmistautumisten kanssa kuluu yllättävän paljon aikaa.
Eikä tämä kevätflunssakaan yhtään helpota asiaa.. Ensimmäinen testi meni läpi, mutta katsotaan miten käy Wordin kanssa..
Koulussa on tehty taas kuvakollaaseja ja Power Point-esityksiä, jossa esiteltiin eri yritysten yrityskuvaa.
Todella mielenkiintoista, kun vielä olisi ollut enemmän hajua Power Pointista. Päästiin sitten Annun kanssa esittelemään luokan eteen tuotoksemme Pentikistä.
Vierailija Odealista toi vaihtelua koulupäivään ja sai todella kiinnostusta aikaan esityksellään laskutuspalvelusta...pistää miettimään tuotakin vaihtoehtoa!

torstai 19. maaliskuuta 2015


Polyvore-harjoitus
Polyvore olikin uusi "tuttavuus", eli kuvakollaasin tekoa
netissä. www.polyvore.com. Oma kollaasini muodostui
värien kautta.

Kevättä ilmassa

Viikko on kulunut aurinkoisesta säästä nauttien, eli
päivisin jopa +12.. Tosin öisin on käyty reippaasti pakkasen puolella ja kun aamulla pyöräilen kouluun, onkin aika "raikasta".. ja hei, eilen 18.3.bongasin ensimmäiset leskenlehdet Korpelan luona!
Koulupäivät ovat kuluneet tutustuen tablettiin, jonka saimme opiskelun ajaksi ja mm polyvoreen..
Sommittelua tehtiin myös leikkaa-liimaa-askartele-
tyylillä. Hauskaa puuhaa, vaikka olikin alkuun melko haastavaa..
Etätehtävänä asiakaskiertoa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Blogiharjoittelua

 Onpa taas tullut paljon asiaa yhdelle päivälle, kuten sähköpostia ja blogin tekoa..apua!
Kuuntelen opiskelukavereiden kiivasta näpyttelyä, kun itse koitan tällä "kaksisormijärjestelmällä " saada jotain aikaiseksi..!
Jo pelkän osoitteen miettiminen tuo tuskanhien otsalle.. No mutta, "rounionmaella" se nyt saa olla ilman äätä.
Onhan tämä niin uutta ja ihmeellistä, mutta ei luovuteta..vielä!
Opiskelu oikeasti aikuisena on todella mielenkiintoista, kunhan vauhti pysyy sopivana ja vain malttaa keskittyä ja ennen kaikkea asennoitua niin, että tämä on minulle hyväksi ja aivan ansaittua pitkän työrupeaman jälkeen..siis rohkeasti eteenpäin.