tiistai 23. helmikuuta 2016

Harjoittelun puoliväli

Kylläpä aika rientää..ehkä liiankin nopsaan! Nyt mennään jo harjoittelun viidettä viikkoa ja Annen kanssa käydyn näyttösuunnitelman mukaan yritetään saada myös kirjallista tuotosta aikaan. Tuote-esittelyn, tuotekortin, yritysesittelyn ym. pohdinta on päällimmäisenä ajatuksissa..
Työt ovat jatkuneet entiseen malliin, eli asiakaspalvelua, kassatyöskentelyä, hyllyjen järjestelyä ja tulleen tavaran purkua. Tämä viikko saattaa olla kiireisempi, kun kaksi ihmistä on lomalla.
ennen
Sain tehtäväkseni "tehdä tilaa" Pislan tuotteille, jotka ovat ns. pientavaraa, eli mm. helat, ovenkahvat, saranat, koukut jne. Ensin siirsin painepesurit ja imurit toisaalle ja tyhjäksi jääneeseen tilaan taas siirsin muuta tavaraa, kuten uppopumppuja, imurin pusseja ym. Hyllyjä poistamalla ja lisäämällä tila saadaan sopivaksi siihen tulevien tuotteiden mukaan. Tarvittavat hyllyt ja kannakkeet kävin koluamassa varastotilasta, jossa ne olivat enemmän ja vähemmän järjestyksessä..
Hyllyjen kokoaminen vaati kuminuijaa ja muutamia voimasanojakin miesvoiman lisäksi! Kun olin saanut köydet, pyykkinarut, kuormaliinat ja -verkot, ym. järjestykseen, olin lopputulokseen tyytyväinen ja niin oli "pomokin". Tavarat tuli paremmin esille, kun ne sai seinälle, eikä hyllyn alle varjoon. Kun tuotteen kappaleita on paljon, voi osan laittaa "jemmaan" ylähyllylle, liukuovien taakse.
Sitten olikin naulalaatikoiden siirron vuoro..HUH! Mutta sen jälkeen onkin tietty hyllyväli vapaana Pislan tuotteille.


jälkeen

torstai 11. helmikuuta 2016

Tavaran vastaanottoa ja hyllyttämistä

Kohta on kolmas viikko takana ja alkaa pikkuhiljaa hahmottua, mitä valikoimista löytyy..siis tuoteryhmittäin. Olen mennyt hylly hyllyltä tuotteita läpi "piipparin" kanssa ja törmännyt mitä ihmeellisimpiin tuotenimiin; uimuri, tilsakumi, purentanippa???
 Kun asiakas kysyy jotain tuotetta, mitä en tiedä, kysynkin häneltä, että mihin se liittyy...sitten lähdetään etsimään oikealta hyllyriviltä tai etsin ensin koneelta "tuotehaun" kautta, onko tuotetta lainkaan. Jos tuote kuuluu valikoimiin, mutta on päässyt loppumaan tai sitä ei pidetä vakituisesti, on se mahdollista tilata. Toimitusaika on n.viikko.
Tiistaisin tulee täydennyskuorma Lahdesta, keskusvarastolta. Kuorman tultua se puretaan trukilla varaston leveälle käytävälle, josta se sitten siirretään omiin paikkoihin, joko trukilla tai pumppukärryillä. Olen siis joutunut/saanut opetella pumppukärrynkin käyttöä...en trukin, ainakaan vielä! Kuormat on pakattu tiukkaan kelmuun ja muoviin korkeiksi kasoiksi trukkilavojen päälle, joten minulla ainakin on vaikeuksia ylettyä ylempiin kerroksiin. Onneksi kuormia on purkamassa  työntekijä, joka tulee kahtena päivänä viikossa juurikin tähän työhön. Liiketilaan tavarat voi kuljettaa myös kärryillä, joissa on pyörät. (Niillä kuskaan myös rehut ym. asiakkaan autolle.)
 Liikkeessä tavarat hyllytetään omille paikoilleen tai jos ei paikkaa/ tilaa ole, se tehdään tiivistämällä  tai järjestämällä tilaa niin, että viedään jo sesongin ohittaneita tavaroita varastoon. Tilapula on välillä selvä ongelma.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Työharjoittelu

Paljon on jäänyt mainitsematta opiskelun kulusta mm.valokuvauskurssista, opintomatkasta Raumalle, yritystoiminnan periaatteista, tietotekniikan A-ajokortin ym. korttien suorittamisesta, tuunauksista ja somistuksista, mutta ehkä palaan niihin aiheisiin vielä jos vaan ehdin (saan aikaiseksi..), mutta on pakko ottaa seuraava vaihe käsittelyyn..eli viimeinen vaihe tutkinnon suorittamisessa näyttöineen on toinen työharjoittelujakso...

Nyt on siis aloitettu toinen työharjoittelujakso ja sen suoritan minulle aivan uudella alalla, eli Huittisten Hankkijalla (entinen Agri Market). Vanha nimi otettiin käyttöön tämän vuoden alusta. Olen koko ikäni työskennellyt vaatteiden ja tekstiilien parissa, joten oli aikas jännää astua uuteen maailmaan, ehkä juuri sen mukavuusalueen ulkopuolelle...
 Hankkija on siis lähinnä maatalouskauppa, jossa myydään erilaisia maatalouskoneita, eläinten rehuja, lannoitteita, siemeniä, kasvinsuojeluaineita, varaosia, työkaluja, rakennustarvikkeita, puutarhatuotteita, hevosalan tuotteita niin harrastajille kuin ammattilaisillekkin, lemmikkien ruokia ja tarvikkeita sekä viljan osto ja myynti. Onhan toki myös vaatteita, kuten työvaatteet ja kengät sekä ratsastusvaatteet ja kengät, erilaiset käsineet, sukat yms.
Ensimmäiset päivät kuluivat  tutustuessa eri tuoteryhmiin, varastoon ja kassajärjestelmään. Vaikka kokemusta kassalla olosta on jo ennestään, niin kyllä uudet systeemit aina jännittää. Onneksi on aina apua saatavilla ja asiakkaat ovat kärsivällisiä, ainakin tähän saakka ovat olleet, vaikka joutuvat odottamaan hitaan toimintani vuoksi.
Heti ensimmäisinä päivinä ehkä myydyin tuote oli hiekoitussepeli, johtuen vesisateiden liukastamasta kelistä. Asiakaspalveluun kun kuuluu nostaa säkit asiakkaan autoon, niin päivän jälkeen ei ole tarvinnut lähteä kuntosalille. Tokihan jotkut asiakkaat nostavat säkkinsä itse, mutta ei kaikki.. 
Myös eläinrehut, kuivikkeet, suolakivet ym. tulee hakea varastosta ja kuljettaa kärryillä nosto-oven kautta asiakkaan autolle.
 Kun asiakas maksaa ostoksensa, hän saa siitä kuitin ja tarvittaessa myös A4-paperiversion kirjanpitoon. Kuitin saa myös omalla nimellä, joka haetaan kassasta nimihaulla. Silloin täytyy olla tehtynä sopimus, eli nimitieto ja osoite on kirjattu koneelle. 
Asiakkaalla voi olla myös ns. asiakastili, jolloin hän (yritys/yhtymä) voi ostaa "piikkiin" ja häntä laskutetaan määräajoin, esim. kerran kuussa tai kun tietty summa tulee täyteen.
Tuotteisiin olen tutustunut parhaiten, kun olen tarkastanut hintoja laitteella ("pikkolinkki"), joka lukee tuotekoodin ja ilmoittaa tuotteen nimen ja hinnan. Jos hinta ei täsmää, eli on yleensä noussut, painetaan tiettyä painiketta ja laite ilmoittaa muutoksen serverille? ja myöhemmin tulostetaan uudet hintalaput.
Varsinaisia esillepanoja ei vielä ole päässyt tekemään, mitä nyt asettelin kukkaruukkuja roikkumaan eräänlaiseen tankoon...Niihin olisi ollut kiva laittaa jotain vihreää. Kasvien tuloon on vielä pitkä aika, mutta hiukan pääsee fiilistelemään, kun selaa siemenvalikoimia.